Olipa kerran tyttö, joka särjettiin.
Tämä on tarina tytöstä, joka hajosi miljoonaaksi palaseksi.
Kauan kauan sitten, eräässä kaukaisessa maassa, eli tyttö, jonka tulevaisuus vedettiin jalkojen alta.
Jotenkin näin voisi alkaa tämäkin tarina. Voisi, jos se olisi tarina. Mutta se ei ole satua. Ei ole painajainen, eikä fiktiivinen kauhutarina. Tämä on totta. Tämä on ollut ja tämä on tapahtunut.
On siis olemassa tyttö, joka särjettiin. Tämä teksti kertoo tytöstä, joka hajosi miljooniin palasiin. Ei niin kauan sitten eli Suomessa tyttö, jonka tulevaisuus vedettiin jalkojen alta.
Tämä on tosikertomus siitä, kuinka tyttö on tuosta hetkestä päässyt tähän. Hän elää nyt täydellistä elämää. On avomies, ammatti, työ, ystävät. Hänellä on kuitenkin myös menneisyys. Ja tämä kertoo siitä menneisyydestä, jonka kanssa hän täydellisessä nykyhetkessäänkin joutuu kamppailemaan.
Tytön on vaikeaa muistaa sitä hetkeä, milloin kaikki alkoi. Tai muistaa hän. Se hetki kun kaikki alkoi hajoamaan, oli se hetki kun hänelle tärkeä ja rakas ihminen otti oikeuden omiin sormiinsa ja päätti hajoittaa tämän tytön niin ulkoa, kuin sisältä. Se tuntui oksettavalta. Tyttö ei ikinä unohda niitä kasvoja. Niitä oksettavia vanhoja silmiä, jotka himoissaan söivät tytön vartaloa. Tyttö oli tuolloin ehkä 10. Tai 11. Mitä väliä. Tyttö oli lapsi. Tyttö oli lapsi johon oli koskettu. Ja sen teki ihminen, johon tyttö luuli voivansa luottaa. Tyttö oli hämillään, eikä osannut reagoida. Tyttö tunsi vanhat sormet sisällään ja lamaantui. Mies jatkoi jatkamistaan. Silmissä paistoi edelleen oksettava himo. Miehellä oli ikää ehkä 60. Mies oli tytön isoisä.
Kaikki tämä tapahtui, kun mies tuli lukemaan iltarukousta lastenlastensa kanssa. Ylistetään herraa siitä, mitä hän on meille antanut. Pyydetään siunausta ja anteeksiantoa. Tyttö tunsi itsensä uhriksi. Uhrilahjaksi. Oliko se jumala tosiaankin antanut oikeuden tuolle miehelle ottaa ja koskea? Sanomattakin selvää, ei tyttö ymmärtänyt enää tässä kohtaa oikean ja väärän merkitystä. Se jumala johon tyttö oli koko lapsuutensa uskonut ja turvautunut, oli antanut tälle miehelle oikeuden viedä tytöltä kaiken onnen ja tulevaisuuden. Joutuiko mies katumaan? Joutuiko hän pyytämään anteeksi? Ei tytöltä. Ja tässä kohtaa tulkoon siis syntien anteeksianto esiin. Kuka on tuo jumala, joka antaa anteeksi ihmisen puolesta? Anteeksi pyydetään siltä joka vähiten oli läsnä tuossa hetkessä. Mutta sanallakaan ei ole mies yrittänyt viimeisen 17 vuoden aikana pyytää tytöltä anteeksi. Mies on jatkanut elämää tytön isoisänä. Miehenä, jota tytön tulisi kunnioittaa ja rakastaa. Niinkuin raamatussakin sanotaan.
Vuosien jälkeen se tuli tyttöä vastaan. Se oli kadonnut mielen syövereihin ja hukkunut. Sitä ei ollut tapahtunut. Eihän tätikään sitä uskonut, vaikka koitti tyttö kertoa. Se oli unta. Vaan vuosien päästä se palasi. Kuin hyökyaalto, se vei tytön mielen tilaan, jossa tämä tajusi elämänsä menneen tuosta hetkestä eteenpäin täysin väärään suuntaan. Ne lukemattomat miehet. Irtosuhteet. Hyväskynnän hakemiset. Kaipuu rakkaudesta. Pettämiset. Luottamuksen rikkomiset. Valehtelu. Ne kaikki johtaa juurensa juuri tuohon hetkeen. Hetkeen joka oli ollut tähän asti vain painajaismaista unta. Eihän sitä ollut tapahtunut. Ja yhtäkkiä se oli täysin totta.
Ja niin alkoi tytön matka menneisyyteen.
Tämä blogi tulee olemaan tytölle se paikka, jonne hän tulee tarinansa kertomaan. Tämä on tytölle itselleen. Tämä on viimeisiä palasia, jotka tytön täytyy laittaa paikalleen tullakseen ehjäksi.
- Se tyttö.
